Kultuuria ja virkistystä

TyKy, Tyhy, Tehy, mikä nimi lienee päivällä

Henkilökunnan erilaisen virkistysretken teemana on historia ja luonto. Päivä maailman- perintökohteessa Verlassa tai yhdistettynä käyntiin ainutlaatuisessa Mustila Arboretumissa. Päivän suunnittelu on tehtävä hyvissä ajoin, jotta saadaan varattua ohjelmaan sopivat opaskierrokset. Me tunnemme paikat ja voimme varata ohjelmaan sopivat käynnit niin Verlan tehdasmuseossa kuin Mustilassakin. Päivään voidaan yhdistää patikointi tai vesiretki Repoveden kansallispuistossa tai Verlassa. Maailmanperintökohde Verla ja Verlan tehdasmuseo Verlassa tehdään kesäaikaan opastettuja tehdasmuseokierroksia, joka kestää noin tunnin. Alueella on lisäksi pikkupuoteja mm viinipuoti, jossa myydään Verlan Viinien lisäksi lähialueen tuotteita, leipää. Museoalueella toimii Verlan Makasiinikahvila, jossa voimme järjestää maittavan lounaan. Tehdasalueen läheisyydessä on alueemme merkittävin kalliomaalaus, johon pääsee tutustumaan jalan pienellä kyläkävelyllä tai omin päin. Mustila Arboretum ja Mustila Viini Elimäellä Mustila Arboretum on kuuluisa alppiruusuistaan sekä monilajisesta metsästä. Alueella on ollut kauan myös taimitarha ja -myymälä. Nykyään arboretumiin voi tehdä opastetun retken. Tämän lisäksi alueella on Mustila Viini, josta saa palkittuja kotimaisia viinejä, hilloja, mehuja ja muita herkullisia tuotteita. Mustila sopii hyvin kohteeksi Verlan tai Repoveden kansallispuiston kanssa. Aktiviteetit ja virkistyspalvelut Virkistys- ja aktiviteettipalveluna luontoretket Repoveden kansallispuistossa ja Verlassa ovat oleellinen osa päivän onnistumista. Luonnossa syntyy uudet ajatukset ja mieli “puhdistuu”.  Opastettu patikointi on edullinen vaihtoehto. Jättikanoottiretkistä ja muista mahdollisuuksista lisää esimerkkejä >> Ota yhteyttä, kerromme lisää. Klikkaa alla olevaa linkkiä ja kerro tarpeesi. Linkki avautuu uuteen ikkunaan, odota rauhassa.
Maainmanperintökohde Verlan tehdasmuseon patruunan pytinki on nähtävä
Kotimaisia palkittuja viinejä Mustilasta ja Verlasta Verlan joki on suojaisa paikka meloa.

Kultuuria ja virkistystä

TyKy, Tyhy, Tehy, mikä nimi lienee päivällä

Henkilökunnan erilaisen virkistysretken teemana on historia ja luonto. Päivä maailman-perintökohteessa Verlassa tai yhdistettynä käyntiin ainutlaatuisessa Mustila Arboretumissa. Päivän suunnittelu on tehtävä hyvissä ajoin, jotta saadaan varattua ohjelmaan sopivat opaskierrokset. Me tunnemme paikat ja voimme varata ohjelmaan sopivat käynnit niin Verlan tehdasmuseossa kuin Mustilassakin. Päivään voidaan yhdistää patikointi tai vesiretki Repoveden kansallispuistossa tai Verlassa. Maailmanperintökohde Verla ja Verlan tehdasmuseo Verlassa tehdään kesäaikaan opastettuja tehdasmuseokierroksia, joka kestää noin tunnin. Alueella on lisäksi pikkupuoteja mm viinipuoti, jossa myydään Verlan Viinien lisäksi lähialueen tuotteita, leipää. Museoalueella toimii Verlan Makasiinikahvila, jossa voimme järjestää maittavan lounaan. Tehdasalueen läheisyydessä on alueemme merkittävin kalliomaalaus, johon pääsee tutustumaan jalan pienellä kyläkävelyllä tai omin päin. Mustila Arboretum ja Mustila Viini Elimäellä Mustila Arboretum on kuuluisa alppiruusuistaan sekä monilajisesta metsästä. Alueella on ollut kauan myös taimitarha ja - myymälä. Nykyään arboretumiin voi tehdä opastetun retken. Tämän lisäksi alueella on Mustila Viini, josta saa palkittuja kotimaisia viinejä, hilloja, mehuja ja muita herkullisia tuotteita. Mustila sopii hyvin kohteeksi Verlan tai Repoveden kansallispuiston kanssa. Aktiviteetit ja virkistyspalvelut Virkistys- ja aktiviteettipalveluna luontoretket Repoveden kansallispuistossa ja Verlassa ovat oleellinen osa päivän onnistumista. Luonnossa syntyy uudet ajatukset ja mieli “puhdistuu”.  Opastettu patikointi on edullinen vaihtoehto. Jättikanoottiretkistä ja muista mahdollisuuksista lisää esimerkkejä >> Ota yhteyttä, kerromme lisää. Klikkaa alla olevaa linkkiä ja kerro tarpeesi. Linkki avautuu uuteen ikkunaan, odota rauhassa.
©  Myynti: Puh 044 781 7411
Repoveden kansallispuisto
Repoveden kansallispuisto
Myynti: puh 044 781 7411                                                   © Copyright Repojotos 2017 All Rights reserved