Repojotos

Palveluja ja retkiä luonnossa

Repojotos on aloittanut liiketoiminnan 1.4.2011. Yrityksen taustalla on vankka osaaminen ja kokemus yrityksen perustajan, Paula Niskalan ja tarkkaan valittujen partnereiden myötä. Oman lisänsä on tuonut myös aviomies pitkän yrittäjä- ja johtajakokemuksensa myötä. Repojotoksen toimintaperiaatteena on monipuoliset palvelut, jotka tuotetaan yhdessä partnereiden kanssa. Tällä tavoin saamme osaamisen sekä laajat resurssit saman katon alle. Asiakkaan on helppo ostaa palveluja. Tarvitset vain yhden osoitteen, Repovesikeskus. Saat sieltä kaikki tarvitsemasi palvelut. Osoituksena kyvykkyydestä Repojotos järjesti jo toiminnan alussa lähes sadalle Shanghain yliopiston opiskelijalle mielenkiintoisen päivän englanniksi Repoveden kansallispuistossa. Vieraat ja Aalto Yliopisto antoivat täyden kympin palautteena sekä suosittavat Repojotoksen palveluita myös muille. Repoveden kansallispuisto on Repojotoksen ydintoiminta-aluetta, mutta toiminta on laajentunut myös lähiympäristöön, Verlaan ja Jaalaan. Ainutlaatuisina palveluina ovat jättikanoottiretket sekä yrityksille tarjottavat Kokous- ja virkistyspäivät sekä ryhmäretket, joita saa varattua myös Online. Toiminta on laajentunut myös yksityispalveluihin. Kanoottien, kajakkien sekä SUP-lautojen vuokraustoimintaa hoidetaan Repojotoksen melontasatamasta. Mukaan saa tarvittaessa myös kuljetuspalvelut. Vuokraustoiminnan rinnalla on myös kanoottikauppa. Repojotos on Metsähallituksen sopimuskumppani. Meillä on näin oikeus toimia Repoveden kansallispuistossa, Valkmusan kansallispuistossa, Itäisen Suomenlahden kansallispuistossa, Sipoonkorven kansallispuistossa, Päijänteen kansallispuistossa ja Evon retkeilyalueella. Toimintaa toteutetaan noudattaen kestävän luontomatkailun periaatteita. Siihen kuullu muun muassa roskattomuus: Minkä puistoon viet, sen tuot myös pois. Meillä tämä tarkoittaa useimmiten myös muiden jättämien roskien siivoamista. Toinen asiaan liittyvä on kertakäyttöastioiden käytön välttäminen. Se toteutuu meillä lähes aina. Vain poikkeukselliset olosuhteet tai todella isot ryhmät saattavat muodostaa poikkeuksen tähän asiaan. Toiminnan vastuullisuudesta voit lukea Repovesikeskuksen sivuilta. Kaikella on tarinansa. niin Repojotoksen synnylläkin. Se on Paulan monivuotinen haave. Repojotoksen Ketun tarina voi olla opettavainen joillekin, joilla on oma haaveensa. Voit lukea tarinan blogistamme.
Patikointi, melonta, veneretki tai seikkailu onnistuu repovedellä, Verlassa ja muuallakin Kouvolassa.
Repojotoksen kettu

© Myynti: Puh 044 784 7411
Repoveden kansallispuisto
Repoveden kansallispuisto
Myynti: puh 044 784 7411 © Copyright Repojotos 2023 All Rights reserved